Terasssilla klo. 05.45 , kuppi kahvia ja läppäri toimii langattomassa verkossa. Aurinko on juuri nousemassa Monte Subasion takaa (ei hassumpi postikorttimaisema), auringon ensimmäiset säteet heijastuvat kauempana olevan mäen metsikköön ja viljapeltoihin. Kauempaa kuuluu motarilla liikkuvien autojen ääniä ensimmäisen kerran täällä ollessa. Yhteisömme ei ole vielä kunnolla herännyt eikä naapurin koira hauku vielä ärsyttävällä tavallaan vaan kaikki tuntuu rauhalliselta ja ainoa muu ääni on lintujen rauhallinen laulu. Tuuli on juuri sopiva että ilma tuntuu raikkaan viileältä. Heräämiseni johtui siitä että viime yö oli pahuksen kuuma ja ennen kaikkea hiostava. Emme oikein pystyneet Sirpan kanssa nukkumaan kunnolla ja kun heräsin klo. 05.00 ja en saanut unta ajattelin että minkälaista olisi haistella hieman ulkoilmaa terassilta tähän aikaan kun lämpötila on vain 20 astetta.  Samalla kun olen naputellut tekstiä, aurinko on noussut nopeasti vuoren takaa ja auringonsäteet ovat saavuttaneet vastapäisen talon , aurinkukkapellon (joiden kukat ovat taas kääntyneet aurinkoa kohti) talomme vastapäätä sekä kauempana sijaitsevan kirkonkylämme rakennukset.  Tässä voisi todeta että mikään ei voita aamun ensi puraisua. Tällaiset hetket ovat samanlaisia ja uskomattoman kauniita sama istutko järven rannalla Suomessa vai terassilla keski-Italiassa. Ihmiset vaan tuppaavat unohtamaan nämä kauniit, ainutlaatuiset ja ohikiitävät hetket kaikissa niissä kiireissään, joita heillä mukamas aina on. Näinköhän se faijakin koki nämä kesäpäivän aamut käydessään kalassa niiden useiden vuosien aikana Rantasalmella, ei hassumpi tapa aloittaa aamu.

Muuten on sitten Sirpan veljentyttären kotiinlähtöpäivä. Viikko on kulunut nopeasti ja kuten sopisi odottaa viikon aikana on katseltu paikkoja Umbriassa, käyty biitsillä ottamassa aurinkoa ja myös shoppailtu kuten 16 – vuotiaalle kuuluu. Onneksi Sirpa on hoitanut nämä shoppailut ja minä olen saanut rauhassa puuhastella muita asioita