29.5.2010 klo. 7.30 (Kirjoitettu puhtaaksi 5.6.2010)

Istuin olohuoneemme sohvalla aamulla päivää ennen matkaamme ja ihmettelin tilannetta, joka oli syntymässä yhteisen päätöksemme johdosta vaimoni kanssa. Huomenna sunnuntaina nousisimme laivaan Helsingin Silja-terminaalista ja ajaisimme läpi Euroopan Italiaan saakka viettämään sapattivapaata, joka kestäisi yli vuoden ja jonka aikana yritämme vaimoni Sirpan kanssa tehdä täysin jotain muuta kuin päivittäisiä nykyisiä töitämme, jotka ovat ajaneet meidät loppuun ja saaneet meidät kyllästymään. Toisaalta en oikein usko että meille kummallekaan on aivan kaikki asiat sapattivuodesta täysin kristallin kirkkaita mutta ei varmaan pidäkään koska muutenhan ei tulisi yllätyksiä, olivat ne hyviä tai huonoja. Olemme kuitenkin tehneet valtavan määrän asioita 4-5 kuukauden aikana valmistautuessamme vapaata varten vaikka emme oikein olleet varautuneet alussa että niin moni asia pitää hoitaa. Kun kerroimme sekä työpaikoillamme että ystävillemme että olemme päättäneet aloittaa sapattivuoden, niin kommentit ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erittäin positiivisia ja vaikuttaa siltä että monet muutkin olisivat valmiit samaan ja astumaan hetkeksi sivuun tästä nykyisestä hullunmyllystä, jota työksi kutsutaan. Monille vaan elämäntilannne ei sitä mahdollista tai ainakin niin sanotaan. Tämän lisäksi olemme Sirpan kanssa ottaneet sellaisen asenteen paluuseen että emme mieti sitä tarkemmin ennenkuin ensi keväänä sillä esimerkiksi Sirpalla saattavat työnantajan tilanne muuttua miten vain ja paluu vanhaan hommaan ei olekaan mahdollista. Omalta kohdaltani se on vielä enemmän auki koska sanouduin irti ennen sapattivapaata. Olemme kuitenkin Sirpan kanssa olleet aiemminkin pidemmän ajan ulkomailla mutta silloin kyse oli työnantajan matkasta, jonka järjestelyistä vastasi työnantaja. Vaikka olemme Sirpan kanssa matkustaneet paljon ennen tätä matkaa niin on oman epäilyksen tuo se kuinka tulemme toimeen vieraassa kulttuurissa silloin kun olemme päivittäin tekemisissä paikallisten italialaisten kanssa. Asuntomme on nimittäin sellaisessa talossa, jossa olemme ainoat ulkomaalaiset. Emme siis ole tehneet perinteisiä "talo Toscanassa" - temppua vaan hankkineet kaksion Perugiasta, Umbrian maakunnasta. Ja toisaalta kuka enää nykyisin ensimmäiseksi harkitsee asunnon tai talon hankkimista Toscanasta, jonka hintatason ja ilmapiirin ovat pilanneet amerikkalaiset ja britit? Toisaalta olemme myös vaimoni kanssa ensimmäisen kerran yli vuoden yhdessä siten ettei aamulla mennä töihin vaan jatketaan päivää yhdessä aamiaisen (jonka minä aina teen) jälkeen. Olemme kyllä jo saaneet "hyviä neuvoja" siitä että pitää antaa toiselle tilaa ja ei pidä suuttua helposti kun toinen on jatkuvasti läsnä mutta nämä ovat vaikeita asioita kun todellisuus iskee. Onneksi kuitenkin meillä on omia harrastuksia kummallakin mikä auttaa tässä asiassa ainakin osittain. Ympäristön kannalta menomme on suhteellisen helppoa koska menemme paikkaan, jossa meillä on jo tuttuja ja paikat ovat tuttuja. Omalta osaltani lähtö Italiaan tuntuu myös luopumiselta tai jonkun pitkän vaiheeen loppumiselta vaikkakin paluun jälkeen on joitain vuosia työelämää jäljellä, ei kuitenkaan montaa. Samoin koko loppuelämästä on suurin osa eletty ja vähemmän jäljellä. Ehkä sen takia tämä reissu oli pakollinen että vielä jaksaa reissata ja saada kaiken mahdollisen hyödyn irti kun vielä jaksaa. Vaikka olemme matkaa hyvin valmistelleet niin kyllä tavaroiden pakkaaminen ja muu sählääminen ovat tuoneet esille sen että nyt ei ole kyse lomamatkasta vaan mennään kohti tuntematonta siinä asiassa että mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Olen myös miettinyt että tämä sapattivapaa on kuin jokin "puhdistumisriitti", jonka aikana pannaan mennyt elämä purkkiin ja katsotaan mitä sapattivapaan jälkeiset vuodet tuovat tullessaan, teenkö samoja "IT" - hommia vai keksimmekö jotain uuttaa vaikkapa hyödyntäen tänä aikana hankittua lisäkoulutusta italian kielessä. Niin en maininnut että aloitamme lokakuussa ensimmäisen 3 kuukauden italian kielen kurssin paikallisessa yliopistossa, joka vaikuttaa täysi työltä, 20 viikkotuntia plus kotitehtävät. No niin, eiköhän tämä tästä ja Sirpaa herättämään ja tavaroita pakkaamaan. Olen varmaan huomenna pystyssä klo 6.00, sen verran matkaa jännittää... Palataan asiaan kunhan olemme asettuneet Italiaan.